Operaatio Muonion koukkaus – Lapissa JR 50:n jalanjäljillä

70-vuotta sitten käytiin Lapin sotaa. Saksalaiset vetäytyivät hävittäen Lapin kylät ja tiet. Suomalaiset seurasivat kintereillä ja aina tilaisuuden tullen käyttivät hyväksi havaittua koukkaustaktiikkaa.

“JR 50 koukkasi Muonion itäpuolelta tarkoituksenaan motittaa saksalaiset Muonioon.

Näin tehtiin myös Muoniossa, Heiskasen 11.D:aan kuuluva Jalkaväkirykmentti 50 (JR 50) koukkasi Muonion itäpuolelta tarkoituksenaan motittaa saksalaiset Muonioon. Operaatio ei kuitenkaan onnistunut suunnitellusti, vaan Muonio – Kittilä tien hallinnasta käytiin vuorokauden mittainen taistelu Olostunturin itäpuolella. Suomalaisten oli peräännyttävä patruunoiden uhatessa loppua. Kun JR 50 viimein saavutti tavoitteen Muonion pohjoispuolella, olivat saksalaiset jo vetäytyneet ja tuhonneet kirkonkylän.

Koukkaus nykypäivänä – keskisuomalainen reservin osasto Lapissa Jalkaväkirykmentti 50:n jalanjäljillä 29.10.-2.11.2014

Viime talvena pohdimme pystyykö nykyreserviläinen samaan koukkaukseen, tosin ilman aseita ja ammuksia? Alkuperäistä koukkausreittiä pitkin tulisi marssille pituutta yli 50 kilometriä. Matkalla olisi ylitettävä märkiä lettosoita, puroja sekä jokia. Lisäksi loka-marraskuun vaihteessa voivat kelit olla jo haastavat.

Päätettiin kokeilla. Matka käynnistyi moottorimarssilla Jyväskylän Matkakeskuksesta 29.10. klo 20:00. Yön huristelun jälkeen olimme lähtöasemissa Liekopalossa n. 25 km Muonion eteläpuolella. Lumeton maa ei mahdollistanut ahkioiden käyttöä, joten kamat oli kannettava repuissa ja korennoilla. Painavimmat kantamukset olivat siinä 35 kg:n luokkaa. Kello 10:40 oli kahdenkymmenenkolmen reserviläisen osasto liikkeellä, kohti Nivunkitunturin erämaata.

Liekovuoman ylitys

Ensimmäinen jännitysmomentti oli vetiseksi tiedetty puolikilometrinen Liekovuoma, joka oli ylitettävä. Onneksemme pohja oli jäätynyt riittävän kovaksi ja pienestä ritinästä huolimatta ylitys onnistui hyvin. Suon ylityksen jälkeen saatiin kuivaa kangasta jalkojen alle ja pidettiin ensimmäinen varusteiden oikomistauko.

Muutamalla taistelijalla oli uudenkarhea Savotan LJK-modulaaririnkka, joka todettiin heti oivalliseksi kannettavaksi. Matka jatkui vaihtelevassa maastossa kuitenkin etupäässä hakattuja vaaran rinteitä noudatellen.

Purojen ja jokien ylityksiä

Kahdeksan marssikilometrin jälkeen saavutimme Nivunkijoen. Suvantokohdissa joen leveys oli toistakymmentä metriä. Edellisen kesän tiedustelutietojen mukaan ylempänä olisi kuitenkin kapeampia koskipaikkoja. Sulaojalla jouduttiin tekemään ensimmäinen ylitysporras.

Onnistuneen ylitysoperaation jälkeen saavutimme pian leveämmän ja vuolaamman Nivunkijoen. Joen rannat olivat petollisesti jäätyneet ja kivet jäisen liukkaita. Sopivan kantava ylityspaikka
kuitenkin löytyi, kun katsottiin että jää oli sopivasti kivien päällä. Muutama puunrunko heitettiin ylityskohtaan ja nopea ylitysporras oli valmis.

Pimeys laskeutuu

Loka-marraskuun vaihteessa on Lapin päivä jo lyhyt ja hämärä valtaa tunturien rinteet jo heti neljän jälkeen.

Viimeiset kolme kilometriä suunnitellulle tukikohta-alueelle sai toisenlaisen luonteen. Pimeyden tiivistyessä kaivettiin otsalamput ja muut valovarusteet. Tiheää ja jäykkää risukkoa kasvava tunturinlaita edesauttoi pääsemään jo hieman haasteellisempaan tunnelmaan. Tuon tuostakin kärkipartiolta kyseltiin jäljellä olevan matkan pituutta. Noin 300 metriä kuului vastaus. Kymmenen minuutin kuluttua tivattiin uudelleen matkan pituutta, noin 300 metriä kuului vastaus jälleen. Kolmannen ”kolmesatasen” jälkeen esiintyi jo hienoista purnausta. Tukikohta-alue kahden tunturin välisessä kurussa saavutettiin pienen puron ylityksen jälkeen noin iltakuuden aikaan. Tukikohdan pystytys sujui ripeästi ja pian valaisivat iloiset tervastulet erämaata. Ensimmäisen päivän marssin pituus oli lopulta 16 km.

2. päivä: pakkasaamu tunturin juurella

Toisen päivän aamu toi tulleessaan mukavan kuivan pakkasen, jota arvioitiin olevan viiden asteen verran. Aamupalan jälkeen teltat purettiin ja pakattiin uudelleen edellisen päivän kokemuksia hyödyntäen. Yksi ryhmä kääri teltan makkaraksi rinkan ympärille, yksi jatkoi edellisen päivän mallin mukaan korennolla ja pienin sissiteltta keikkui kantajansa rinkan päällä. Toimettomille hiipi kylmä puseroon ja takamuksia lämmiteltiin vielä hetki tulilla ennen liikkeellelähtökäskyä.

Tässä vaiheessa huomattiin ruokakaupasta ostetun Otso –merkkisen pikkukirveen heikkous; teräsvarsi napsahti poikki jo varsin kevyestä iskusta. Mitä lienee metallia?

Liikkeelle

Toisen päivän marssi alkoi 7:45 pitkin tunturin laitaa pohjoiseen. Kärkiryhmä vaihtui ja nyt suunnistaminen oli helppoa selkeämmän maaston johdosta. Parin tunnin marssin jälkeen tulimme latu-uralle, jota pitkin oli helppo marssia Särkijokivarressa olevan Tammikämpän maastoon. Joki ylitettiin latu-uran siltaa pitkin. Juuri tässä kohdassa 70 vuotta aikaisemmin kohtasi JR 50 saksalaisen partion, josta osa tuhottiin ja osa saatiin vangiksi. Tammikämpällä testattiin sissimuonapakkauksia sekä niiden lämmittämiseen tarkoitettuja Varustelekan lämmityspusseja. Pussi todettiin toimivaksi, mutta vettä tuli olla juuri oikea määrä ja reaktionopeus kasvoi kun pussin laittoi takin sisään.

Olostunturin taistelupaikoilla

Tunnin marssitauon ja ruokailun jälkeen matka jatkui kohti Olostunturin taistelumaastoa. Vanha Muonio – Kittilä tie saavutettiin kello 13:00 kelkkareittiä pitkin marssien.

Joukkue lähestyy vanhaa Muonio-Kittilä tietä. Tällä kohtaa JR 50 katkaisi tien, isku osui saksalaisten komentopaikkaan.

Taistelumaastossa kuultiin paikallisen sotahistorioitsijan mielenkiintoinen selostus maastossa 28.-29.10.1944 käydyistä taisteluista, joiden poterot ovat edelleen selvästi maastossa löydettävissä. JR 50:n 7. komppanian ryhmänjohtajan K. Ainalin sota-aikainen potero oli myöhemmin käyty merkitsemässä. Taistelumaastossa testattiin myös varusteiden camo-ominaisuuksia sekä juotiin pakkikahvit leikatulla konjakilla. Tämä oli paikalla taistelleen veteraanin toive, joka toteutettiin.

Iltapäivän hämärtyessä jatkui matka kohti toisen yön tukikohtaa Olosjärvellä. Kiristyvä pakkanen napsahteli puissa. Toiselle marssipäivälle kertyi mittaa noin 18 kilometriä.

3. päivä: Jerisjoen ylitys

Kolmannen päivän aamu valkeni kovassa pakkasessa. Yön revontulet ja järven jäätymisen ulina enteilivät pakkasen kiristymistä jo illalla. Aamun pakkaslukema olikin -17 astetta.

Marssi jatkui jonkin verran paksummalla vaatetuksella kohti Jerisjoen Kalkinmutkassa sijaitsevaa ylityspaikkaa. Kalkinjärvi oli jo vahvassa 15 sentin jäässä, mutta perimätiedon mukaan joki ei olisi jäätynyt keskeltä. Perimätieto pitikin paikkaansa, oli hankittava vene joen ylitykseen. 70-vuotta aiemmin oli JR 50:n kolmannen komppanian miehet purkaneet lähellä sijainneen heinäladon polkusiltatarpeiksi. Vene löytyi nopeasti tietopaikasta ja ylitysvalmistelut pääsivät käynnistymään.

Aluksi oli rikottava rannan jää kirveellä, jotta vene saadaan veteen.

Tämän jälkeen kärkipartio souti veneellä vastarannalle, jossa oli tehtävä sama operaatio. Jää oli kuitenkin yllättävän vahvaa, mutta onneksi tehtävään valikoitui kiitettävän hauisvarustuksen omaava taistelija Leppä. Jään oli annettava periksi. Seuraavaksi kiinnitettiin köysi myös veneen perään ja ylitys lossaamalla oli valmis alkamaan kaksi taistelijaa rinkkoineen kerrallaan.

Kohti Muonio–Kilpisjärvi -tietä

Jerisjoen ylityksen jälkeen marssi jatkui vanhaa metsää pitkin kohti Olosjärvi-Torasjärvi kannasta. Vuonna 1944 oli JR 50 merkinnyt suuntauran petäjien kylkiin hakatuilla pilkoilla. Näitä pilkkoja löysimme vielä muutamia joten saatoimme todeta että reitillä ollaan.

Viimeiset kilometrit marssimme metsäautoteitä ja tavoite Muonion koululla saavutettiin kello 14:30. Marssin hieno päätös oli seppeleen laskeminen Muonion sankarihaudoille. Kotiutus kohti Keski-Suomea alkoi 1.11. klo 16:00. Matka jatkui mukavasti linja-autossa kun JR 50 soturit kotiutuivat kävelemällä 270 kilometrin matkan Muoniosta Tornioon.

Matkalla todettuja varustehuomioita ja kommentteja

Kerromme mikä oli hyvää ja huonoa Muonion koukkauksella mukana olleissa varusteissa.

Savotan LJK-Modulaaririnkka

Savotan LJK-modulaaririnkan taskujen toiminnallisuudessa on pientä viilaamista.

• Suurien sivutaskujen vetoketju tulisi olla kaksisuuntainen. Tämä helpottaisi tarvikkeiden löytämistä hämärässä teltassa. Nyt rinkkaa joutuu kääntelemään ja tästä aiheutuu turhaa kahinaa ja ähinää teltassa.
• Sivutaskut ovat myös suuret. Pienten tavaroiden löytäminen täydestä taskusta voi olla työlästä. Ongelma ratkeaa kun laittaa toiselle puolelle kaksi eri kokoista Savotan pikkutaskua.
• Alaosan ja sivutaskujen vetoketjut voivat olla asennostaan tarkkoja etenkin taskuja ylipakatessa.

Jalaksen Fantom Drylock -maiharit

Ostin nelisen viikkoa ennen reissua Jalaksen Fantom Drylock -maiharit. Ehdin kävellä niitä sisään noin satakunta kilometriä ennen marssia. Tässä vaiheessa jo huomasi miten hyvin niiden vaimennus toimii. Kaiken lisäksi istuivat jalkaan tosi hyvin.

Yleensä varpaani jäätyvät jo pienessä pakkasessa, mutta näillä kengillä sekä Lekan Särmä merinosukilla ja anopin villasukilla ei paleltunut varpaat eikä tullut minkäänlaisia hiertymiä. Lisäksi vesistöjen ylityksissäkin jalat pysyivät kuivina vaikka kenkä kävi veden alla.

Hollantilainen jalkaväen rinkka

• Juuri sopivan kokoinen rinkka kolmen päivän retkelle.
• Isot sivutaskut ja harkittu kokonaisuus yhdistettynä kohtuulliseen hintaan takasivat nautinnollisen kantoelämyksen.
• Heikkoutena voidaan mainita 10 litran vesitonkan heikkoa kiinnitettävyyttä täyteen reppuun..

Juomarakkojen käyttö pakkasessa

• Juomarakkojen suukappaleet ja letkut jäätyvät herkästi pakkasessa.
• Perinteinen kenttäpullo oli varmatoimisempi.