Kevon kanjoni Kebnekaisen laastarina

Lähdimme kaverini kanssa matkaan 23.9. kello 17.00 aikoihin, lähtöpaikkana Hyvinkää. Alkuperäinen määränpää Pohjois-Ruotsi ja Kebnekaise vaihtui automatkan aikana Utsjoella sijaitsevaan Kevon kanjoniin, johtuen vuoristoon saapuneesta varhaisesta talvesta ja bussiyhteyksien puuttumisesta: Nikkaluokta-Abisko -akselilla turistisesonki loppui kyseisenä päivänä.

Olen käynyt molemmissa kohteissa tässä vuosien varrella, joten tiesin aika tarkkaan mitä on odotettavissa. Pääasia oli, että reissusta tulee rento ja saadaan vähiin käyneet akut ladattua kaiken kiireen keskellä.

Yöllinen road-trip vaihtuu jalkapatikaksi

Emme tästä siis lannistuneet, vaan suuntasimme Torniosta hyvillä mielin Utsjoelle päin, johon saavuimme kello 9:30 aamulla. Jätimme mukaan ottamamme vuorikiipeilykamat autoon ja lähdimme Sulaojan parkkipaikalta suuntaamaan samoilla silmilla ensimmäiseen yöpaikkaamme Geavvogeasladdotin telttailualueelle. Ensin oli kuitenkin juotava lähtöolut.

Kevon kanjoni on on Suomessa ainutlaatuinen 40 km pitkä ja paikoin 80 metriä syvä halkeama. Alue on tarkoin suojeltu, siellä ei saa yöpyä kuin merkityillä paikoilla, eikä liikkua kuin merkityillä reiteillä.

Saavuimme iltapäivällä ensimmäiseen etappiin sen kummemmin taukoja pitelemättä. Laitoimme teltat pystyyn, ruokaa naamariin, ja pienet päiväunetkin olivat paikoillaan. Heräsin äkillisesti kun joku käveli telttani ohi jotkut trangian pannut ja peltimukit kolisten. Päiväunien jälkeen oli aika avata olut ja siirtyä nuotiolle tulistelemaan.

Ennen putousta oli edessämme hulppea näkymä, kun kanjoni avautui koko komeudessaan eteemme.

Olimme raahanneet mukanamme molemmille 6 halvinta mahdollista bulkkiolutta ja 0,75 litraa rommia sekä giniä. Ilta oli erittäin antoisa ja heräsin aamuyöllä, kun valkoinen telttani hohti vihreää väriä ja olin ihan varma, että ufot olivat tulleet noutamaan minua. Kunnolla herättyäni menin teltasta ulos ja sain ihailla monta minuuttia taivaalla näkyvää revontulien upeaa ilotulitusta. Päivän matkaksi tuli 15 km.

Juhlinta vaatii veronsa

Heräsimme seuraavaan aamuun 24.9. varhain. Aamupalan jälkeen nautinnoista väsynyt ruumiini vaati olutta, ja onneksi kaveriltani löytyikin vielä yksi jemmasta, jonka hän ystävällisesti lahjoitti minulle. Tämän jälkeen matkamme jatkui kohti Fiellun putousta, joka kohoaa 26 metrin korkeuteen. Ennen putousta oli kuitenkin edessämme hulppea näkymä, kun kanjoni avautui koko komeudessaan eteemme tullessamme tunturikoivikosta ulos.

Aamupalan jälkeinen aamupala.

Reitti menee jotakin kilometrejä kanjonin reunaa pitkin ennen kuin se laskeutuu alas Fiellun putoukselle ja ennen sitä on pieni joki ylitettävänä; eikun kengät pois ja yli. Siellä on hyvinkin taianomainen tunnelma turvekammeineen ja putouksen pauhaava ääni yhdistettynä putouksesta laskeutuvaan usvaan on kokemisen arvoista.

Teltat pystyyn, viimeiset ginit hetulaan ja yöpuulle. Päivän matkaksi tuli 15 km.

Pakkasaamusta patikoimaan

Heräsimme 25.9. aamupakkaseen, kun talvi teki tännekin jo tuloaan. Pakkasimme tavarat ja lähdimme kohti Kuivin autiotupaa. Voimanuuskat huuleen ja patikoimaan siis.

Fiellun putous luo lähistölleen taianomaisen tunnelman.

Saavuimme autiotuvalle jo odotettua aiemmin ja ruokatauon pidettyämme päätimme jatkaa matkaa tuntureilta alas, koska siellä alkoi maa mennä jo lumen peittoon. Tarkoitus oli yöpyä Akukammilla, mutta siellä oli jo pari herrasmiestä käymässä iltapuuhiin, eikä pieneen kammiin mahtunut enempää. Koska olimme päättäneet olla sisällä kaminan lämmössä tänä yönä jatkoimme matkaa Njagoaivin autiotuvalle.

Saavuimme määränpäähän juuri kun aurinko laski ja mökissä oli jo tulet valmiina, sinne kun oli aikaisemmin saapunut yksinäinen kulkija pitämään suojaa pakkaselta. Ison iltapalan jälkeen tiedossa oli mukavat yöunet lämpimässä autiotuvassa. Päivämatkaksi kertyi 30,5 km.

Lähdeveden raikkautta

Viimeinen päivä starttasi 26.9. klo. 07 aikoihin ja tiedossa oli pieni pyrähdys tunturilta alas ja sama 12 km etappi kahden järven välissä kulkevaa harjua pitkin, mitä olimme kanjonille tulleetkin. Suoritimme pikamarssin autolle ja suuntasimme nokan kohti etelää, mutta ennen autoa koukkasimme pienen luontopolun kautta katsomaan suomen suurinta lähdettä, josta tankkasimme kotimatkalle vesivarastot täyteen. Päivämatkaksi kertyi 18 kilometriä.

Reitin maisemissa riittää vaihtelua.

Loppusanat

Suosittelen kyseistä Kuivin rengasreittiä kaikille ikään ja kokemustasoon katsomatta. Reitti on hyvin merkitty ja matkan varrella on paljon autiotupia, kammeja, paskahuusseja, tulipaikkoja ja telttailualuieita. Reitti ei ole mielestäni niin vaativa, kuin monet antaa ymmärtää ja vaikka olisikin, niin komeat ja vaihtelevat maisemat saavat väsymyksen unohtumaan.

Kuvat: Pete Sokura