Tämä Varustelekan artikkelisarja on osa kansainvälistä Fashion Revolution Week -kampanjaa, jonka ideana on tehdä vaatteiden valmistuksesta, myynnistä ja ostamisesta eettisempää ja läpinäkyvämpää. Me osallistuttiin tähän ekan kerran vuonna 2020 ja koska tää on yhä edelleen siisti juttu, me lähdettiin innolla messiin myös vuonna 2022.
Idiksenä on jatkaa aiemmilta vuosilta tuttua artikkelisarjaa, jossa esitellään meidän yhteistyökumppaneita, eli sitä mahtavaa jengiä, joka tekee teidän vaatteita. Sarjan neljännessätoista osassa esittelyssä on brittiläinen DD Hammocks.
DD Hammocks syntyi perustajan Nick Vansittartin intohimosta reissaamiseen ja riippumattoiluun vuonna 2005. DD Hammocksin tuotteita on myyty Varustelekassa vuodesta 2014 ja yhteistyö alkoi vuonna 2016 Särmä Erakko -tuotteiden suunnittelusta.
Yhteistyössä DD Hammocksin kanssa tehdään Erakko-riippumatot sekä laavukankaat. Tuotteet valmistetaan pääosin yhdellä tehtaalla, joka sijaitsee Kiinan Zhejiangissa.
Laatikoiden kanssa seisoskelee tuotteiden pakkaamisesta vastaava Yong, joka on ollut tehtaalla töissä jo seitsemän vuotta.
Kun tuotteille on tehty laaduntarkastus, Yong varmistaa että ne pakataan oikeisiin pusseihin ja laatikoihin. Kiireisinä aikoina tämä ei ole mikään helppo nakki, kun samanvärisiä mutta erilaisia tuotteita tehdään paljon.
Hongyania kehutaan kokeneeksi ja reippaaksi työntekijäksi. Hän on virtuoosi ompelukoneen käytössä ja osallistuu niin riippumattojen, laavukankaiden, telttojen kuin tarvikkeidenkin valmistukseen.
Hongyan on tehnyt töitä DD Hammocksille jo 8 vuotta.
Li on kokenut ja taitava ompelukoneen käyttäjä. Li osallistuu kaikkien valikoimassa olevien tuotteiden ompeluun ja on arvostettu työntekijä tehtaalla.
DD Hammocksin tuotteiden parissa Li on ollut töissä kahdeksan vuotta.