banner

Kuka teki sun vaatteet, osa 12, Savotta

Kuka teki sun vaatteet, osa 12, Savotta

Tämä Varustelekan artikkelisarja on osa kansainvälistä Fashion Revolution Week -kampanjaa, jonka ideana on tehdä vaatteiden valmistuksesta, myynnistä ja ostamisesta eettisempää ja läpinäkyvämpää. Me osallistuttiin tähän ekan kerran vuonna 2020 ja koska tää on yhä edelleen siisti juttu, me lähdettiin innolla messiin myös vuonna 2022.

Idiksenä on jatkaa aiemmilta vuosilta tuttua artikkelisarjaa, jossa esitellään meidän yhteistyökumppaneita, eli sitä mahtavaa jengiä, joka tekee teidän vaatteita. Sarjan kahdennessatoista osassa esittelyssä on Karstulassa toimiva Finn-Savotta Oy.

Savotta tekee sun kantovälineet

Savotta on perinteikäs kotimainen firma, jonka omat klassikkotuotteet löytyy tietysti meidän hyllystä. Sen lisäks Savotta on yksi meidän Särmä TST -kamojen tuottajista, jonka kanssa yhteistyötä on tehty jo pitkään, vuodesta 2015.

Savotalla on tehtaat Suomen Karstulassa sekä Viron Tarttossa, joiden välille tuotanto jakautuu. Meille Savotta valmistaa muun muassa taskuja ja taistelureppuja.

Merkku

Merkku Savotalta

Tuotesuunnittelija Merkku on ollut Savotalla töissä kolme vuotta.
Merkun työnkuvaan kuuluu muun muassa prototyyppien ompelua ja kaavoittamista.

Emilia

Emilia Savotalta

Emilia työskentelee Savotalla ompelijana ja on ollut hommissa vuoden verran.
Ompelijan työnkuvaan kuuluu kaikkea mahdollista ompelua eri tuotteiden parissa.

Store

Hankasuontie 11 A
00390 Helsinki

Mon-Fri 10:00-20:00
Sat 10:00-19:00
Sun 12:00-17:00

Exceptions to opening hours on the Store page.

Social media

Propaganda

Subscribe to our propaganda messages to stay informed! You'll get useful tips and tricks, funny stories on what we've been up to, and special offers straight to your inbox.
By subscribing you agree to the terms described in our Privacy Notice.

Contact us

Tel: +358 10 320 3813

[email protected]

Mon-Fri 08:00-20:00 EET
Sat 10:00-18:00 EET
Sun 10:00-18:00 EET

See all Contact Information.

Secure payment

Delivery methods

Copyright © 2024 Varusteleka Oy | Business ID 2082907-8 | EU VAT number FI20829078