Varustelekan ja InRangeTV:n järjestämien Brutality-kilpailujen vuoksi monella kiinnostuneella on herännyt kysymys, miten aloittaa toiminnallinen ampumaharrastus. Tässä on yleiskatsaus mahdollisesta polusta harrastuksen pariin: mistä aloittaa ja mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon. Artikkelissa niputetaan surutta kaikki toiminnalliset lajit yhdeksi köntiksi, eikä aleta käymään jokaisen disipliinin lajikohtaisia koukeroita tarkasti läpi.
Suomessa harrastetaan merkittävissä määrin neljää modernia toiminnallista ampumalajia. Isoimmat ja vanhimmat ovat IPSC ja SRA. Uudempi tulokas 2010-luvun alusta on IDPA ja tuoreimpana 2-Gun Action Match, jota edustaa nuo meidän Brutality-kilpailut.
Mikä näistä sitten on se paras, realistisin ja magein? Sanotaan nyt suoraan, ettei sellaista ole. Kaikissa lajeissa on kyse hyvin eristetysti ampuma- ja aseenkäsittelytaidosta, eikä se ydinajatus muutu mihinkään kosmeettisista eroista. Vaaditut taidot ovat pitkälti samankaltaisia lajista riippumatta ja ristikkäishyödyt suuria. Taitavan tekijän suorituskyky ei katoa (tai lisäänny) siitä, onko yllä maastopuku vai sponsoroitu urheilupaita.
Käytettävien aseiden määrä tekee selvän eron lajien välille. IPSC sopii yhden aseen kanssa harrastamiseen, oli se sitten kivääri, pistooli, revolveri tai haulikko. Lajiin kuuluu myös .22 LR Mini-Rifle sekä kuulapyssyillä ammuttava Action Air. IDPA on myös yhden aseen laji, mutta keskittyy käsiaseisiin. SRA ja 2-Gun Action Match ovat kiväärillä ja pistoolilla ammuttavia lajeja, SRA:ssa ammutaan jonkin verran myös haulikolla. Brutalityissä ampuja laitetaan fyysisesti koville - vähän kuten ampumahiihdossa - ja muissa lajeissa tätä elementtiä ei samassa mittakaavassa ole.
Varustelekan valikoima - kuten arvata saattaa - palvelee parhaiten SRA:ta ja Brutality-kilpailuja, koska näissä käytetään eniten kenttäkelpoisia vermeitä varsinaisten urheiluvarusteiden sijaan.
Ennen kuin voi juosta, on hyvä oppia ensin ryömimään, konttaamaan, ja sitten kävelemään. Sama pätee toiminnallisiin ampumalajeihin. Oleellista on ensin omaksua turvallinen aseenkäsittely ja riittävä perusampumataito. Perusteiden opettelu rauhakseltaan on kivijalka, jolle rakentuu ensisijaisesti turvallisuus ja myöhemmin nopeampi suorituskyky.
Alkuun pääsee esimerkiksi eri seurojen, ampumaratojen tai MPK:n aloittelijoiden kursseilta tai perusvuoroilla, joissa on mahdollisuus saada opastusta ja lainakalustoa. Älä unohda ilma-aseita: ampuminen on ampumista, ja nämäkin lasketaan vaadituksi harrastamiseksi myöhemmin omia lupia hakiessa.
Jos ammunnan pariin tulee ihan uutena, kannattaa rohkeasti sanoa tämä kurssin tai harjoituksen vetäjälle ja pyytää henkilökohtaista ohjausta perusteisiin. Perus pistooliammunta 25 m matkalta tai kiväärillä makuulta 150 m matkalla tarjoaa hyvät olosuhteet tottua ampuma-aseisiin, aseenkäsittelyyn, tähtäämiseen, laukaisuun ja muihin perusteisiin. Tässä vaiheessa selkäytimeen pitäisi iskostua, miten rataympäristössä toimitaan ja neljä aseenkäsittelyn sääntöä:
- Asetta käsitellään aina kuten se olisi ladattu*
- Aseella ei osoiteta mitään, mitä ei olla valmiita tuhoamaan
- Sormi menee liipaisimelle vain, kun on tehty tietoinen ampumapäätös
- Ampujan pitää olla tietoinen maalista, ja mitä maalin edessä ja takana on
* Jos mielestäsi juuri tämä ase on juuri nyt tyhjä, lue kohta 1 uudestaan.
Perusteita opetellessa ei kannata vielä vaivata päätään varusteilla turhan paljoa. Seuroilla, kaupallisilla radoilla ja MPK:lla on tarvittavaa kalustoa lainattavaksi tai vuokrattavaksi, ja alkuun pääsee ilman omia ostoksia.
Jos ampuminen tuntuu omalta jutulta ja tuntuu jatkuvan, kannattaa ensin hankkia omat kuulosuojaimet ja suojalasit. Omat suojavarusteet ovat hygieniatekijä ja lasien ja kuulosuojainten istuvuus on myös mukavuutta. Jos vain taloudellisesti on mahdollista, niin kuulosuojaimissa ja suojalaseissa ei kannata hakea halvinta vaihtoehtoa. Kunnon aktiivisuojaimet ja laadukkaat suojalasit palvelevat pitkään ja tekevät harjoittelusta mukavaa ja turvallista.
Kun turvallinen aseenkäsittely on omaksuttu ja perusteet on paikallaan ampuessa plakkarissa, voi siirtyä toiminnallisemman harjoittelun suuntaan. Useat seurat, yhdistykset ja MPK järjestävät aloittelijoiden kursseja ja harjoitusvuoroja toiminnalliseen ammuntaan ja aseenkäsittelyyn.
Tyypillisesti vuoroilla tai kursseilla siirrytään pois ampumakatoksesta ja aletaan harjoittelemaan ampumista ja aseenkäsittelyä dynaamisemmin. Peliin tulee tällöin erilaiset ampuma-asennot, useampien laukausten ampuminen, maalinvaihdot, lippaanvaihdot ja lopulta liike. Edelleen on syytä kiiruhtaa hitaasti ja opetella perusteet hyvin. Turvallisen aseenkäsittelyn merkitys korostuu entisestään toiminnan monimutkaistuessa ja tämä on myös aloittavan ampujan hyvä pitää mielessä.
Kun ensipuraisu toiminnallisempaan harjoitteluun on saatu, on johdonmukaista hakeutua esimerkiksi SRA-kurssille tai IPSC:n turvallisen ampujan kurssille. Näillä kursseilla käydään läpi turvallinen aseenkäsittely, ampumaurheiluun liittyvää lainsäädäntöä, lajikohtaiset säännöt, ja treenataan turvallista aseenkäsittelyä sekä hiotaan ampumataitoa. Kurssit kulminoituvat ampujan tietojen ja taitojen testaamiseen teoriakokeella ja ampumataitotestillä. Kurssin hyväksytysti suorittanutta henkilöä pidetään tiedoiltaan ja taidoiltaan turvallisena ampujana, joka voi osallistua harjoituksiin ja kilpailuihin ilman erillistä ohjausta.
Yleensä toiminnallisiin treeneihin ja kursseille löytyy lainavarusteita seuroilta, yhdistyksiltä ja MPK:lta, joten säästöpossua ei tarvitse murskata taisteluvarusteiden vuoksi. Jos treenejä kiertää enempi ja käytettävät aseet on tiedossa, niin oma taisteluvyö ja joku kantolaite lippaille voi olla järkevä investointi. Kannattaa kuitenkin ottaa varustautuminen maltilla vielä tässä vaiheessa, sillä mahdollisesti hankittavat omat aseet ja muotoutuvat lajipreferenssit voivat vaikuttaa siihen, mitä varustetta oikeasti tarvitsee.
Kurssilla lainatun tai vuokratun aseen kanssa opittuja taitoja on suureksi hyödyksi kerrata kotona. Tähän käyttöön erinomaisia vaihtoehtoja ovat esim. SIRT-aseet sekä Airsoft-aseet. Menneinä aikoina vain leluiksi mielletyt vekottimet ovat kehittyneet ja käytännössä kaikki ampuma-asekouluttajat puhuvat nykyään niiden puolesta. Kuten kaikkien harjoitteluvälineiden kohdalla, on niissäkin rajoitteensa, mutta oikealla tavalla harjoitellessa oppii oikeita asioita.
Kun SRA-kortti ja/tai turvallisen ampujan status on plakkarissa, laajenevat harjoittelumahdollisuudetkin. Useissa seuroissa ja yhdistyksissä yleisille vuoroille on ehtona todistettu status riittävästä osaamisesta. Nyt käytännössä treenaaminen alkaa, joten kannattaa olla utelias ja hakea oppia monipuolisesti erilaisista ammunnoista. Myös erilaiset kaupalliset kurssit ovat oiva tapa kasvattaa omaa osaamistaan.
Treenin jatkeena ja mittatikkuna toimii kilpailut. Kilpailu jännittää alkuun kaikkia, se on ihan normaalia ja haaste, jonka ylittäminen palkitsee. Kisaamista ei ole tarpeen ottaa liian vakavasti, vaikka olisi tosissaan. Kilpailut on hyvää treeniä ja niissä pääsee testaamaan omaan taitotasoa hauskasti ja turvallisesti. Mitattavan suorituksen ja yleisön tuoma paine on hyvästä ja antaa uudenlaista näkökulmaa omaan suoritustasoon.
Viimeistään tässä vaiheessa on ajankohtaista omien aseiden ja varusteiden hommaaminen. Aseiden osalta kannattaa edetä analyyttisesti, että mikä ratkaisu olisi itselleen paras. Internetissä on monenmoista totuutta ja foorumeilla keskustelu on aika usein valitettavan polarisoitunutta. Kannattaa jutella kokeneempien ampujien kanssa heidän ratkaisuistaan, pyrkiä testaamaan erilaisia aseita ja luoda kuvaa, millainen lähestymistapa sopisi omaan ampumaharrastukseen.
Ainoana peukalosääntönä voisi todeta, että kannattaa kerralla hommata niin laadukkaat aseet, kuin mihin vaan on taloudellisesti kykyä. Buy once, cry once pätee tässä aika vahvasti. Patruunakulujen osuus kokonaisuudesta tulee olemaan niin suuri, ettei itse aseen hankintahinta ole merkittävä.
Uuden tulikepin saa kaupasta rahaa ja hankkimislupaa vastaan. Hankintalupaan vaadittavat edellytykset on kuvattu ampuma-aselaissa. Karkeasti yksinkertaistettuna lupaa haettaessa pitää olla:
* Vaatimus koskee yli 10 patruunan lippaalla varustettuja itselataavia kivääreitä, siis juuri niitä joita toiminnallisessa ammunnassa pääasiassa käytetään. Alle vuoden harrastaneisuus riittää pienemmän lippaan kanssa, luvan voi myöhemmin päivittää kattamaan normaalit 30 patruunan lippaat.
Jälleen kerran, internetti on täynnä mitä ihmeellisimpiä tarinoita ja neuvoja ampuma-aselupiin liittyen. Kannattaa siis pitää pää kylmänä ja lukea ampuma-aselaki läpi ja Poliisin ohjeet ampuma-aseluvan hakemisesta. Jos menettelytavoista jää epäselvyyttä, pystyy oman seuran ampuma-asekouluttaja varmasti neuvomaan. Paperityöt kannattaa tehdä lain ja asetuksen mukaisesti, niin lupaviranomaisen on helppo tehdä oma työnsä. Realismin nimissä on todettava, että Poliisilaitosten välillä on vaihtelevia käytäntöjä, mutta apua saa parhaiten siltä omalta ampuma-asekouluttajalta.
Viimeistään aseet hankittuaan tarvitsee itselleen ja omaan käyttötarkoitukseen sopivat varusteet. Oma harrastamisen painopiste ja harjoitettava laji sanelee pitkälti sen, mikä on tarpeen. Jos oma harrastaminen on enempi SRA:n TST-luokkaa ja taktisia kursseja, niin varustus muokkautuu noiden vaatimusten mukaan ja tavaramäärä on isompi. Jos mieltymys on enemmän IPSC:n tai SRA:n avoimeen luokkaan kallellaan, niin varustautuminen on luonteeltaan erilaista.
Kuten arvata saattaa, meidän valikoimamme palvelee paremmin reserviläisampujia, ja se näkyy valikoimassamme.
Tärkeimmät komponentit varustuksessa on hyvä pistoolikotelo, tukeva vyö ja itselleen sopiva kantolaite kiväärin lippaille ja muulle materiaalille. Pistoolikotelon kannattaa olla sellainen, että se varmasti pitää pistoolin tallessa ja on toki harrastettavan lajin sääntöjen mukainen.
Yhden aseen lajeissa ei välttämättä tarvitse muita varusteita, kuin vyön ja siihen sopivat lipastaskut ja asekotelot. Kiväärinkin lippaita kulkee vyöllä aivan hyvin pari kappaletta.
Riippuen lajista ja omista treenitouhuista, saattaa chestrig, taisteluliivi tai jopa plate carrier olla perusteltu. Kantolaitteessa pitäisi karkeasti kulkea vähintään 3 kiväärin lipasta, EA-kamat, kiristysside ja vaikka kenttäpullo. Ehkä keskeisenä vinkkinä voisi heittää, että kaikkea PALS-alaa ei tarvitse täyttää taskuilla. Lisäksi kannattaa käyttää aikaa ja ajatusta taskujen järkevälle sijoittelulle. Mitään yleispätevää ohjetta tähän ei ole, mutta seuraavat periaatteet auttaa alkuun:
Jälleen kerran kannattaa kerralla ostaa niin hyvät vehkeet, mihin rahat riittää. Ei ole järkeä laittaa isoja setelejä kalliiseen pistoolin ja sitten roikottaa sitä jossain rimpulakotelossa. Hyvä kotelo on myös turvallisuustekijä. Vyön tukevuus ja sopivuus ovat oleellisia mukavuustekijöitä. Huonosti istuva tai lörppö vyö haittaa suoritusta ja alkaa ottaa päähän pitkän ratapäivän aikana.
Toiminnallinen ammunta lajista riippumatta on haastavaa ja palkitsevaa. Aina on uutta opittavaa, ja perusteissa ei voi koskaan olla liian hyvä. Paine toimia nopeasti on kova, mutta tarkkuus ei saisi kärsiä siitä liikaa. Tasapaino näiden välillä riippuu aina tilanteesta ja sen löytäminen sekunnin murto-osassa on taito, jossa voi oppia vain paremmaksi, mutta ei koskaan täydelliseksi. Tässä ehkä piileekin näiden lajien kiehtovuus.
Toiminnallinen ammunta on myös hyvää harjoittelua niin reserviläisille kuin ampuma-asetta työkseen kantaville viranomaisillekin. Harrastuksen jatkuessa kannattaa altistaa itsensä mahdollisimman monipuolisille opeille ja koettaa ammentaa osaamista useista lähteistä.