Finnish Brutalityn historia

Kurjuutta ja kunniaa vuodesta 2018

Miten kaikki alkoi

Brutality-touhu sai alkunsa vuonna 2017 järjestetystä ensimmäisestä Desert Brutality -kilpailusta, jonka järkkäsi InRange TV. Varusteleka lähti mukaan pääyhteistyökumppanina – ja totta kai ammuimme kisan myös itse. Se, mihin törmäsimme, oli jotain täysin uutta verrattuna tavan IPSC- tai SRA- kisoihin. Fyysisen rasituksen, henkisen paineen ja ampumataidon yhdistelmä oli juuri sitä, mitä olimme etsineet.

Niinpä vuonna 2018, InRange TV:n tuella, toimme konseptin kotimaahan ja järjestimme aivan ensimmäisen Finnish Brutalityn. Siitä lähtien Finnish Brutality on kasvanut yhdeksi maailman arvostetuimmista ampumakilpailuista, joka tunnetaan ja jota kunnioitetaan laajasti kansainvälisessä ampumayhteisössä. Vuosittain järjestettävä kilpailu on koetellut osallistujia niin lämpimissä suomalaisissa kesissä kuin keskitalven paukkupakkasissa – rasteilla, jotka on suunniteltu olemaan yhtä lailla vaativia kuin pirullisen hauskoja.

Konsepti on innoittanut myös muita: Sloveniassa on Polenar Tacticalin järjestämä Lynx Brutality sekä uusimpana tulokkaana on Ruotsissa järjestettävä Viking Brutality, jota pyörittää Semper Paratus -tiimi. Varusteleka omistaa Brutality-brändin Euroopassa, ja yhdessä kumppaneidemme kanssa olemme sitoutuneet järjestämään kaikkein hauskimpia, ainutlaatuisimpia ja haastavimpia ampumakokemuksia pitkälle tulevaisuuteen.

Tulokset

Finnish Brutality 2024

Tulokset löytyy Practiscoresta. Alla luokkien mitalistit.

Irons

  1. Roni Pääkkönen
  2. Dominique Alter
  3. Markus Nybonn

Open

  1. Tomi Karvonen
  2. Timo Kuusama
  3. Bastian Grubmüller

Armored

  1. Andrei Nyman
  2. Marko Kantanen
  3. Emil Laitinen

Overall

  1. Andrei Nyman
  2. Marko Kantanen
  3. Emil Laitinen

Breacher

  1. Jaakko Pippuri
  2. Andrei Nyman
  3. Stefan Steiner

Cosplay

  1. Kristoffer Ellerås

Finnish Brutality 2023

Tulokset löytyy Practiscoresta. Alla luokkien mitalistit.

Overall

  1. Polajnar, Ziga
  2. Hörnsten, Vincent
  3. Kuusama, Timo

Open

  1. Kuusama, Timo
  2. Eerola, Teemu
  3. Pietiläinen, Janne

Irons

  1. Sinervo, Samu
  2. Mellanen, Pirkka
  3. Pääkkönen, Roni

Armored

  1. Polajnar, Ziga
  2. Hörnsten, Vincent
  3. Renwall, Daniel

Breacher

  1. Polajnar, Ziga
  2. Pippuri, Jaakko
  3. Andersson, Felix

Finnish Brutality 2022

Tulokset löytyy Practiscoresta. Alla luokkien mitalistit.

Overall

  1. Sami Kallinen
  2. Samuel Tiili
  3. Antti Kettunen

Irons

  1. Eero Kaaja
  2. Calvin Truong
  3. Roni Pääkkönen

Open

  1. Samuel Tiili
  2. Antti Kettunen
  3. Janne Pietiläinen

Armored

  1. Sami Kallinen
  2. Juha Mäkinen
  3. Vincent Hörnsten

Recon

  1. Kristoffer Ellerås
  2. The Machine
  3. Juha Mäkinen

Reconin pisteet tuli varsinaisen kisan ja juoksun ajat yhdistämällä. 

Finnish Brutality 2021

Remote Brutality 2021

Finnish Brutality 2020

Finnish Brutality 2019

Kisatulokset Facebookissa kuvana.