Nollat taulussa - emme ole selvittäneet, mitä alihankkijoidemme työntekijöille maksetaan

Nollat taulussa - emme ole selvittäneet, mitä alihankkijoidemme työntekijöille maksetaan

Zero poeng! Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti) antoi Lekalle euroviisuhenkiset 0 pistettä vaatealaa käsittelevässä elämiseen riittävien palkkojen selvityksessä. Iso kiitos Eetille isoimpien vaatefirmojen ryhmään pääsystä ja tän tärkeän asian nostamisesta! Avoimuuden nimissä me haluttais silti vähän avata tätä kuppaista tulosta.

Me ollaan viime vuosina siirretty tuotantoa Kiinasta Eurooppaan, ja tällä hetkellä yli 95 % meidän omista tuotteista tulee Euroopasta, pääosin Puolasta ja Baltiasta. Tällä on jo konkreettista vaikutusta ympäristöasioiden sekä työntekijöiden eettisen ja reilun kohtelun edistämiseen.

Me ei kuitenkaan olla kerätty tarkkaa tietoa meidän käyttämien tehtaiden palkkatasosta. Eetin selvitys lähtee oletuksesta, että jos palkat on kunnossa, niin yritys siitä läpinäkyvästi raportoi. Ja jos ei raportoi, niin ei ole. Arvioinnissa myös tsekattiin, ollaanko tehty julkisia sitoumuksia elämiseen riittävien palkkojen maksamisesta. No ei olla, kun ei olla vielä selvitetty palkkatasoakaan.

Läpinäkyvyyspisteitäkin oli jaossa, jos tuotantopaikoista kerrottiin tarpeeksi tarkalla tasolla. Tähän voi lähinnä sanoa, että meidän moka, sillä meidän Vastuuttomuussivut on alhaalla, koska verkkokauppauudistussekoilu paskoi ne, ja myynnin ja asiakaspalvelun kannalta tärkeimmät fiksaukset on ollu etusijalla.

Koska me halutaan olla Hyvien puolella, niin me ollaan ihan ekana myöntämässä, että tällä saralla duunia vielä riittää. Me ollaan viime vuodet keskitetty päästöjen vähentämiseen ja ylipäätään siirtämään koko tuotanto Kiinasta Eurooppaan. Ja viimeisin vuosi on sit menny lähinnä verkkokaupan korjaamiseen.

Läpinäkyvyyden parantaminen on ihan omissa käsissä ja lähiaikoina korjattavissa, mutta elinvoimaisen eurooppalaisen tekstiiliteollisuuden rakentaminen vaatii laajempaa yhteistyötä. Eurooppalaisen tekstiiliteollisuuden virvoittaminen vaikuttaisi varmasti myös positiivisesti palkkatasoon, kun ei tarvitsisi kilpailla halpatuotannon kanssa.